C r y s

Nimi Karoliina Hämäläinen
Nettinikit Chrysaetos, Crys, Ceryle
Ikä Kuusitoista
Tarkalleen 01.11.1991
Koulu Savonlinnan Taidelukio, kuvataidelinja
Ruudun tällä puolen asustaa kuudentoista vanha [/nuori] naisihminen Kaakkois-Suomesta. Olen kotoisin Imatralta, mutta ainakin nyt opiskelujeni ajaksi olen majoittautunut Savonlinnaan. Kanssani asustaa kaksi neitokakadua, jotka on ihan hölmöjä kumpikin. Paitsi että Keyco on enemmän hölmö ja Taco höpsö. Pidän vähän kaikesta, etenkin jäätelöstä ja lakritsasta.
Olen melko huonon itsetunnon omaava ihminen. Yhdistettynä ajoittain voimakkaakseen perfektionismiin ja huonohkoon sekä stressin että useiden pettymysten sietokykyyn olen joskus aika maassa. Asioiden kasaantuminen ja niskaan kerralla kaatuminen on melko yleistä johtuen myös ajoittain tavattomasta laiskuudestani. En voi sanoa itseäni kovinkaan ihmisrakkaaksi, vaikkakaan en välttämättä osaa yksittäistä henkilöä vihata niin kyllästyn ihmisiin helposti enkä pidä ihmisistä lajina. Lievä sarkastisuus kuuluu luonteenpiirteisiini. Osaan ehkä varmaan olla ihan mukavakin ihminen. Toivottavasti. Nauran ihan liikaa ja usein itsekseni vanhoille hölmöille jutuille. Joskus en edes tiedä mikä naurattaa. Olen kuitenkin luonnostani hieman ujohko ja asioita ennemmin sivusta seuraava, mutta pidän ihmisten kanssa juttelemisesta kunhan se ei ole ympärivuorokautista. Vietän mielelläni enemmän aikaa yksikseni kuin ihmisten keskellä, vaikka tarvitsenkin ajoittain sosiaalisia kontakteja. Ystävät pystyn laskemaan yhden jalan varpailla, mutta he ovat minulle sitäkin tärkeämpiä. Mikäli kiinnyn johonkuhun niin tuntuu, että kiinnyn liiaksikin. Olen valmis auttamaan näitä minulle tärkeitä ihmisiä kaikin tavoin jos he sitä tarvitsevat. Kai sitä voisi lojaaliudukseksi sanoa.
Ei varmaan liene yllätys että harrastan lintuja. Rengastusavustajana olen toiminut, öh, kolmisen vuotta kai, seuraavana vuonna ehkä rengastustenttiä suorittamaan jotta saisin luvan itsekin. Jos uskallan, tällä hetkellä tuntuu että en ja taidan lykätä myöhemmäksi. Jostain syystä pelottaa hirveesti jos se tentti menisikin penkin alle. Maalailen ja piirtelen aina välillä. Pitäisi lisätä sen määrää että joskus kehittyisinkin. Lisäksi vietän aikaa playstationin ääressä sen verta että kai tuon pelaamisenkin voi jo laskea harrastukseksi [Final Fantasyt <3]. Haluaisin perehtyä paremmin mm. biologiaan, psykologiaan, terveystietoon, kemiaan, kieliin [lähinnä japani kiinnostaisi, hieman olen sitä itsenäisesti opiskellut], tietokoneisiin, avaruuteen ja hirmu moneen muuhun asiaan. Keräilen myös sulkia ja luita. Pidän musiikista, väreistä, luonnossa liikkumisesta, vuodenajoista pyöräilystä, lakritsista, jäätelöstä ja ruuasta. Vähemmän mieluisina asioina mainittakoon esimerkiksi tupakka savuineen, ihmiset [lajina] isot kaupungit, saasteet ja kuumuus. Etenkin hirmuiset kesähelteet ovat suosikkilistani ulkopuolella

Lemmikkeinä minulla on kaksi jo aiemmin mainitsemaani neitokakadua, tumma harlekiini Taco ja kaneli-helmiäinen Keyco. Kumpikin ovat koiraita, Taco kolme ja Keyco vuoden vanha. Tykkään heistä <3 Taco on välillä liikaakin kimpussa, aina maalatessa tai piirtäessä kerjää rapsutuksia ja syödessäni tunkee päätään suuhuni. Keyco on yleishölmö otus, hieman arka vielä Tacoon verrattuna, mutta annan hänen kesyyntyä omaa tahtiaan. Lisäksi löytyy kaksi nuorempaa sisarusta jotka on ihan okei. Jos saisin nuoremmasta manipuloitua lintuharrastajan myös.
|
|
|